Koskenkylänjoen suistossa sijaitsi 1500–1600 luvuilla pieni hopeakaivos ja myöhemmin ensimmäisen kosken suuhun rakennettiin raudansulatusmasuuni. Forsby Bruk oli itäisen Uudenmaan ensimmäinen varsinainen teollisuuslaitos. Kirjallisten lähteiden mukaan hopeamalmi louhittiin ja kuljetettiin purjelaivoilla Tukholmaan jalostettavaksi. Varmuudella Koskenkylässä (Forsby bruk) on sulatettu rautaa ja sininen lasimainen sulatuskuona on levinnyt, tai sitä on levitetty peltotöiden yhteydessä laajalle alueelle.

    Havaittuaan kuonassa pieniä metallikiteitä työryhmä päätti tutkia, onko Forsbyssä sulatettu hopeaa ennen rautaruukin perustamista? Pernajan kirkon öylättilautasen tiedetään valmistetun juuri Forsbyn Silverbergin kalliosta louhitusta hopeasta. Maastotutkimuksissa havaittiin myös toinen vanha kaivos ja malminkäsittelyn jälkiä, kuten rikastusuunin kuoppia ym. Hopeaa tai sinkkiä ei kuitenkaan tutkimuksissa havaittu ja sekin on mahdollista, että näyte kontaminoitui (Oinonen 2012). Todennäköistä onkin, johon myös lähteet viittaavat, että malmi on viety tynnyreissä Tukholmaan, jossa hopea sulatettiin.

    Alkuaineanalyysin mukaan kuona sisälsi 1800 ppt mangaania, suhteellisen runsaasti rikkiä, piitä ja kalsiumia, sekä häviävän pieniä määriä nikkeliä, kromia, kuparia ja titaania. Poikkeuksellisen korkea mangaanipitoisuus viittaa raudanvalmistukseen, joko masuunissa tai kookkaassa rautahytissä. Oleellista on mangaanin liukenemisen kannalta riittävän korkea lämpötila, joka todennäköisesti tuotettiin kosken vesivoimasta vesirattaan välityksellä. 

Koskenkylä

Koskenkylänjoen suistossa eräällä suojaisella niemellä sijaitsee tasanne, josta löytyi useita nuotionpohjia ja mahdollinen isohko hioinkivi, jonka ympäriltä löytyi runsaasti vanhoja nauloja ja joitakin kivilaji-iskoksia. Kohde ei voi rannansiirtymän perusteella olla vanhempi kuin rautakauden lopulta, mutta todennäköisesti vasta keskiajan lopulta. Ruotsin vuoritoimi aloitti 1500-luvulla kaivostutkimukset Uudenmaan rannikolla ja louhi  malmeja, kuten oletettua hopeamalmia Koskenkylänjoen deltan itärannan kallioista. Hiomakivi saattaa liittyä mm. louhintatyökalujen teroitukseen tms.

Koskenkylänjoen suistossa eräällä suojaisella niemellä sijaitsee tasanne, josta löytyi useita nuotionpohjia ja mahdollinen isohko hioinkivi, jonka ympäriltä löytyi runsaasti vanhoja nauloja ja joitakin kivilaji-iskoksia. Kohde ei voi rannansiirtymän perusteella olla vanhempi kuin rautakauden lopulta, mutta todennäköisesti vasta keskiajan lopulta. Ruotsin vuoritoimi aloitti 1500-luvulla kaivostutkimukset Uudenmaan rannikolla ja louhi  malmeja, kuten oletettua hopeamalmia Koskenkylänjoen deltan itärannan kallioista. Hiomakivi saattaa liittyä mm. louhintatyökalujen teroitukseen tms. Koskenkylänjoen varrella on tutkittu useita mahdollisia rautakautisia asuinpaikkoja jossa yhteydessä on löytynyt mm. yksi rautakautinen putkikirves, kaksi nuolenkärkeä ja puukonteriä.

Keväällä 2013 Rautakymi- työryhmä kiinnitti huomionsa Koskenkylässä erään kalliokumpareen laella sijaisevalla tasanteella sijaitseviin kivirakenteisiin. Suurimman, nelikulmaisen ja suorakaiteen muotoisen, itä-länsisuuntaan kootun rakenteen keskellä on suurikokoinen kivilohkare, joka muistuttaa hautamuistomerkkiä (ks. kuva alla). Kenelle rakennettiin roomalaisaikana hautamuistomerkkejä tai pystytettiin muistokiviä (vrt. Lang 2013)? Onko kivirakennelman alla toinen kenties aikaisempi rakennelma, joka  päättyy itä-länsi suunnassa päistään teräviin kärkiin, muistuttaen matalaa nk. laivalatomusta? Rakenteen länsipuolella on mahdollisesti toinen sammaleen peittämä, mutta pienempi kivirakennelma, joka sekin vaikuttaisi olevan nelikulmainen ja suorakaiteen muotoinen. Suuremman latomuksen keskellä seisova kookas kivilohkare muistuttaa myös joitain keskiajalla pystytettyjä hautamuistomerkkejä (Haggrén 2015). Tasanteen lounaisreunalla on lisäksi luonnonkivistä koottu, noin 7–10 m pituinen röykkiö, joka on ladottu jyrkänteen reunalle kallion syvennykseen kaakkois-luode suuntaan. Samantyyppisiä roomalaisajan kalmistoja on tavattu mm. Karjaan Kroggårdsmalmenilta (Raninen & Wessman 2015), sekä mm. Laitilan Savemäeltä ja Piikkiön Rungon Koskenhaasta (Tiitinen 2016).

     Tasanteen reunalta löydettiin metallinilmaisimella  sarjarannerenkaan osia (KM40731:1), jotka Museovirastossa ajoitettiin vanhemmalle roomalaiselle rautakaudelle, noin 0–200 jaa. Vastaavien Uudeltamaalta tehtyjen korulöytöjen on arveltu olevan peräisin Itä-Baltiasta ja mm. Liettuasta on löydetty saman tyypin renkaita. Lisäksi tunnetaan mm. Perniöstä Herrakartanon täydellisenä vartaana säilyneet renkaat (Kuva: Finna/Museovirasto-Musketti KM40491:10). Sarjarannerenkaat on usein miten liitetty naisten hautoihin (Lavento 2015; Raninen & Wessman 2015), vaikka renkaita on löydetty myös miesten haudoista. Vainajan sukupuolen määrittäminen edellyttäisi tarkkoja osteologisia analyysitutkimuksia, mikäli luuaineistoa on ylipäätään säilynyt. Esimerkiksi Maarian Kärsämäen roomalaisajan kalmistosta aikaisemmin tehdyt tulkinnat ovatkin muuttuneet uusimpien tutkimusten myötä (Moisio 2016). Joka tapauksessa Koskenkylässä tarhakiveyksen, röykkiöhaudan ja rannerenkaiden esiintyminen melko rajatulla alueella voi viitata erilaisiin hautausmuotoihin eri aikakausina. Paikallisen rannansiirtymän perusteella kalmisto on voitu ottaa käyttöön aikaisintaan esiroomalaisella rautakaudella. Alueelle on asennettu kameravalvonta.

Pernajanlahden länsirannalla etelään aukeavan hiekkaniemekkeen laelta (10 m) havaittiin lyijy/tina/sinkki seosteinen sormus (KM39608) ja pieni hopeaesine. Sormuksen aiheena on käärmeenpää. Helsingin yliopiston taidehistorioitsijoiden mukaan sormus voisi ajoittua motiivinsa perusteella n. 400–1200 luvuille. Helsingin yliopiston arkelogian oppiaineen tutkijoiden mukaan sormus saattaa olla merovingiaikainen 600–800-luvuilta. Heraldiikan asiantuntijoiden mukaan sormus on ”taikasormus”, jonka voima hätisti ympärillä kiemurtelevat käärmeet kauemmaksi. Museovirasto määritti sormuksen puolestaan historiallisen ajan sinettisormukseksi (Ruonavaara 2013). Ryssön saarelta on löytynyt myös raudanvalmistuskuonaa, joka muistuttaa ulkoisesti esihistoriallista raudanvalmistuskuonaa. Kuona voi liittyä sotilasleirin toimintaan, mutta kuonan olemus ja väritys viittaisivat keskiaikaiseen tai vanhempaan kuonaan.

    Sormuksen kaiverrus muistuttaa rantakäärmeen päätä (vrt. tarhakaarme.png), jolloin aiheen voisi liittää itämerensuomalaiseen haltiakäärmekulttiin. Käärmeen silmä kuvaa aurinkoa ja sormuskannan muoto auringon kehrää. Karjalassa ja Baltianmaissa tiedetään rantakäärmeellä ja auringolla olleen yhteyden: ”Jos tapat käärmeen, aurinko itkee”. (URL: http://www.lituanus.org/1975/75_1_01.htm). Rantakäärmettä pidettiin elättinä ja niillä oli yhteys myös vainajakulttiin. Kotikäärmeen tappaminen johti jonkun suvun jäsenen sairastumiseen ja kuolemaan. Vainajien oletettiin jatkavan elämäänsä näkymättömissä eli "varjopuolella", jossa sormus oli toive uudelleensyntymisestä ja paluusta omien pariin. (Sarmela 1994). Alakuvien hopeaesine vaikuttaa napin tai kulkusnapin puoliskolta? Pronssisia nappeja on tavattu pääasiassa naisten haudoista. Niitä ommeltiin asuihin ja kaulanauhoihin. Esine palautui takaisin työryhmälle.

    Kohteessa on useita kivirakenteita, kuten kaksi halkaisijaltaan noin kaksimetristä ja yksi pienepi kivikehä muutaman metrin välein. Pienimmän kehän halkaisija on n. 70 cm. Noin 20 m päässä on myös matala kiviröykkiö sekä laivalatomusta muistuttava noin viiden metrin pituinen kivirakenne. Esineet löytyivät itäisimmän kivikehän vierestä. Ovatko kehät liedenkiveyksiä vai hautojen reunuksia? Jos kyseessä on kalmisto, on se suurelta osin tuhoutunut hiekanoton yhteydessä. Vastaavantyyppisiä pyöreitä kivikehäkalmistoja 800–900-luvulta on tavattu mm. Viron Läänemaalla ja Saarenmaalla, jonne hautaustavan on oletettu levinneen Länsi-Gotlannista. (Kriiska & Tvauri 2007).

Suojaisa poukama hiekkasaarekkeiden takana, josta on hyvä näkyväisyys avomerelle ja lyhyt matka Koskenkylän joen suistoon. Kohde havaittiin työryhmän vertaillessa Ahvenkosken sataman kontekstia muihin vastaaviin paikkoihin itäisellä Uudellamaalla.

    Pernajanlahteen työntyvän niemen reunalla sijaitsevan nuotionpohjan reunassa löytyi metallinilmaisimella 83,2 g painoinen padan haahla (KM39607) sekä vanhan hevosenkengän katkelma. Haahlassa on kolme roomalaisittain käännettyä kettinkilenkkiä, kaksi koristelenkkiä, sekä koukku. Esine on läpikotaisin syöpynyt magnetiitiksi. Hevosenkengän katkelmassa oli jäljellä muutama pienikokoinen 1 mm metallisen raudan hippu. Esineet ajoittuvat löytökontekstin, rannansiirtymän ja metallurgisen tarkastelun perusteella ristiretkiajalle. Korroosio on syönyt vähähiilisestä ja pehmeästä raudasta taotun hevosenkengän läpikotaisin magnetiitiksi ja vain yksittäinen puhtaan raudan hippu oli havaittavissa paljain silmin (ks. punainen nuoli). Kenkään on taidokkasti venytetty kahteen suuntaan ulkoneva kanta.