Viirankosken lisäksi Tesjokilaaksosta on löytynyt useita kohteita ja irtolöytöjä, jotka viittaavat rautakauden eri periodeina tapahtuneeseen toimintaan. Holmgårdin kuninkaankartanon Holmakosken itärannan lounaisrinteessä havaittiin rautakuonaa, teräaseiden katkelmia ja rautanauloja. Osa nauloista on taottu erittäin heterogeenisesta ja vähähiilöisestä takoraudasta (ks. kuva), joka koostuu ferriittirakeista ja fosforista, sekä reunoja kohti lisääntyvistä perliittirakeista. Raudan epätasaisuus ja likaisuus viittaisi talonpoikaiseen keskiaikaiseen raudanvalmistukseen. Esineet vaikuttavat rautakautisilta tai keskiaikaisilta, toisin kuin lähellä sijaitsevat myllyn ja sahan perustukset, sekä asuinrakennus, jotka ajoittuvat uudelle ajalle. Muutama neliömetri jokeen viettävästä hiekkarinteestä on säilynyt koskemattomana. Rannansiirtymän (5 m) mukaan isommatkin purjealukset uivat rautakaudella sujuvasti Holmakosken alajuoksulle. Yläjuoksun roomalaisen rautakauden asuinpaikka sijaitsee yläjuoksulla, kartanosta noin 600 m luoteeseen.

    Roomalaisella rautakaudella Holmårdin kartanon saarien välisestä salmesta pääsi veneellä Viirankoskelle. Mahdollisesti kartanosaarelta tavattu etelä-kaakkoon aukeava vallitus liittyykin Viirankosken roomalaisajan puolustusrakenteisiin, kuten lähistöllä olevat pitkät kivimuuritkin? Holmgårdissa esiintyy harvinainen rohdoskasvina käytetty taponlehti (Asarum europaeum), jota kasvaa vain Tesjoen ja sen sivuhaarojen rantamilla. Pohjoisin esiintymä löytyy yläjuoksulta Iitistä. Laji on todennäköisesti levinnyt juuri rautakautista jokireittiä pitkin sisämaahan kauppiaiden mukana.

Tesjoki/Holmgård

Tesjoen alajuoksulla sijaitsi viikinkiaikaan useita suojaisia hiekkasaarekkeita ja suojaisia poukamia, joiden katveeseen merenkulkijat ja kauppiaat saattoivat leiriytyä. Jokea pitkin pääsi isolla veneellä vaivatta aina Holmgårdin kartanon edustalle, Holmakoskelle noin 8 km sisämaahan ja aiemmin varhaisella rautakaudella aina Viirankosken suulle asti. Kullan kartanoa vastapäätä Mjölnarbackenin takaa olevalta hiekkakannakselta löytyi viikinkiaikaisen hevosenkenkä- tms. soljen ehjä neula (KM39005-1), sekä läpikotaisin oksidoitunut puukko. Löytöpaikka on sittemmin tuhoutunut metsätien rakennustyön yhteydessä. Solkea käytettiin viikinkiaikana n. 800–1100 luvuilla ja myöhemminkin esimerkiksi viitan, huivin tai paidan kiinnittämiseen. Neulaa on luonnehdittu asiantuntijoiden taholta myös saranan osaksi: "Kyseinen neula on kuulunut saranaan ja voi olla minkä ikäinen tahansa. Sellaisia tehtiin vielä 1800-luvulla". Samalta harjanteelta löytyi myös lyijyseosteinen, hauraaksi oksidoitunut mahdollinen tuppihela. Saman alueen toisella harjanteella sijaitsevan symmetrisen pyöreän kivilatomuksen päällä poltetun nuotion pohjasta löytyi kotkattuja venenauloja.

    Mjölnarbackenin rinteessä on mahdollisesti sijainnut rautakaudella asuinpaikka. Niinpä paikannimi voi viitata pohjoismaisessa mytologiassa vasaraan ja edelleen jokilaaksossa raudakaudella ja viikinkiajalla toimineeseen sepänpajaan ja raudanvalmistuspaikkaan? Perimätiedon mukaan alajuoksulla on sijainnut seudun ensimmäinen kirkko ja joissan vanhoissa kartoissa mäen nimeksi on merkitty "Kürkkulla", "Kyrckholmen" ja "Qvarnbacka", joista viimeisin kukkulalle 1700-luvulla rakennetun ja muutama vuosi sitten romahtaneen tuulimyllyn mukaan. Seutu on tänään vesijättömaata, mutta vielä 1700-luvun puolivälissä Mjölnarbackenin itäpuolelle pääsi rantautumaan isolla veneellä.



Tesjoki/Kulla

Nimistötutkijoiden mukaan Tesjoki/Tessjö ån vokaali on epätavallinen ja viittaa staattisia käsityksiä huomattavasti vanhempaan merovingiaikaiseen skandinaaviseen asutukseen jokivarressa. Niin ikään Abborrfors, Pyttis ja Kymmene ovat itäisen Suomenlahden rannikon jokisuistoissa epätavallisia ja viittaisivat vanhaan skandinaaviseen asutukseen (Schalin 2014; Heikkilä 2014). Myös eräitä Tesjokivarren perinnebiotooppiin kuuluvia tulokaslajeja, kuten tähkätädykettä (Veronica spicata), pidetään Ahvenanmaan suunnalta jo viikinkiaikana levinneenä tulokaslajina. Tähkätädykettä on tavattu myös Pyhtäältä ja Helsingistä (Pykälä & Bonn 2000; Kasviatlas (URL:http://koivu.luomus.fi/kasviatlas/maps.php?taxon=43023&changesize=1&year=0). Toinen harvinainen tulokaslaji on taponlehti (Asarum europaeum), joka on levinnyt Tesjokea pitkin yläjuoksulle aina Iitin seudulle. Kukkulan etelärinteessä on myös useita kivirakenteita, joista osa voi olla peräisin rautakaudelta.

    Alajuoksulla sijaitsi 1700-luvun puolivälissä useita torppia ja sepänpaja. Ilmeisesti seppä valmisti karkenevaa terästä yli C 3% valuraudasta, ”keittäen” sitä ahjossa ja sulattaen sekaan vähähiilistä romurautaa. Keskelle on kasvanut jäähtymisen yhteydessä sulatus- ja pelkistysprosesseille ominaisia fayaliittikiteitä. Torppa ja paja on merkitty Kuninkaankartastoon.



Viirankoskelta noin 700 m luoteeseen Pitkäkosken rantatörmällä pienialainen rautakautinen asuinpaikka. Kuten Korsnäsistä ja Ahvenkoskelta, myös Viirankoskelta johti joen molempia rantoja polku Lapinjärven suuntaan. Löytynyt nuolenkärki on saamaa tyyppiä kuin yksi Viirankosken nuolista ja ajoittuu Ruotsin Kansallismuseon tutkijoiden mukaan merovingi- tai viikinkiaikaan. Pronssinen litistetystä langasta koottu esine vaikuttaa itämaiselta vyön päätekoristeelta? Valmistustekniikka on erikoinen sillä lanka on vedetty läpi kultasepän nk. vetosiivusta. Vastaavaa tekniikkaa käytettiin 1000-luvulle tultaessa kaikkialla Euroopassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa, mutta esine voi olla huomattavastikin vanhempi. Esineen vierestä löytyi myös rautakautinen kulkusenpuolikas sekä nauloja. Löytöjä tutkitaan tarkemmin yliopistotutkijoiden toimesta kansainvälisenä yhteistyönä. Kosken alajuoksun törmältä löytyi lisäksi useita puukon kärkikatkelmia, ovirautoja, hevosenkenkiä ym. Sivua päivitetään tutkimusten valmistuttua.

    Merkillepantavaa on jokisuistoista löytyneiden asuinpaikkojen moniperiodisuus, joka kertoo hyvistä kala-apajista sekä yhteyksistä moneen ilmansuuntaan. Hyvät kalavedet koskipaikat ympäröivine niittyineen houkuttelivat joentörmille asukkaita jo kivikaudelta lähtien. Ilman kaivaustutkimuksia johtopäätökset jäävät kuitenkin auttamatta hatariksi, toisaalta tutkimuksetkaan eivät aina takaa yksiselitteisiä johtopäätöksiä. Pitkäkoskeltakin löytyy merkkejä asutuksesta jo pronssikaudella, mutta työryhmä arvioi kosken töyräällä sijaineen rautakaudella asuinpaikan rantaniittyineen, joka oli ehkä lähin naapurusto Viirankoskelta yläjuoksun suuntaan. 

    Työryhmän käsityksen mukaan suuri osa itäisen Uudenmaan ja Kymenlaakson rannikon kivikauden loppupuolelle ja/tai pronssikaudelle vuosikymmenten aikana ajoitetuista muinaismuistokohteet voivat todellisuudessa olla moniperiodisia, osan kattaessa jopa kaikki rautakauden periodit. Asutus on siis mahdollisesti jatkunut joissain kohteissa, kuten koskipaikoilla, mahdollisesti yhtäjaksoisena rautakaudelta keskiajalle ja edelleen nykyaikaan.

Tesjoki/Pitkäkoski

Todennäköisesti rautakautinen puukonterä (KM40014…1) löytyi Tesjoen länsirannalta Hallonbergetin kallion jyrkänteen reunalta. Terä on lähes kokonaan oksidoitunut. Löytöpaikan lähistöllä sijaitsee luonnonkivistä koottuja kivirakennelmia, joiden on arveltu liittyvän ruotsalaisen sotaväenosaston toimintaan 1700-luvulla. Puukko lienee kuitenkin mallin ja korroosioasteen perusteella huomattavasti vanhempi. Liittyvätkö kivirakenteet sittenkin rautakautiseen toimintaan? Kesällä 2015 kivikkoisesta rinteestä löytyneet symmetriset kivirakenteet, kaksi ruodollista keihäänkärkeä (KM40730:1–2) ja veitsen katkelma (KM41036) voivat viitata merovingiaikaiseen kalmistoon. Ovatko maastoon kätketyt esineet jäännöksiä hautaroviosta, vai indikoivatko ne merovingiajan konfliktista (Wickholm & Raninen 2003; Taavitsainen 1992)? Myös yläjuoksulla Kaskisbackenin laelta löytyi kesällä 2015 kivirakenteita, jotka saattavat liittyä rautakautiseen kalmistoon.


Tesjoki/Hallonberget

Kartta: Maanmittauslaitoksen uudistusarkisto: Karta öfver tvistige egor med beskrifning 1759–1759 (B28:6/2).